Päätoimijat

Musiikkitalon päätoimijat ovat Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri ja Sibelius-Akatemia.

Helsingin kaupunginorkesteri (HKO)

Helsingin kaupunginorkesteri, Pohjoismaiden ensimmäinen ammattisinfoniaorkesteri, on toiminut pian 130 vuotta. Viisi ensimmäistä vuosikymmentä orkesterin ylikapellimestarina toimi sen perustaja Robert Kajanus.

Vuosina 1892–1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Sibeliuksen sinfoniatuotannosta säveltäjän itsensä johdolla. John Storgårds aloitti HKO:n ylikapellimestarina syksyllä 2008. Helsingissä vuosittain soitettavien 70–80 konsertin lisäksi orkesteri tekee säännöllisesti kiertueita, joista pisimmät ovat ulottuneet Pohjois- ja
Etelä-Amerikkaan sekä Japaniin ja Kiinaan.

HKO on levyttänyt mm. Sibeliuksen ja Rautavaaran
musiikkia yhteistyössä Ondinen kanssa keräten
kansainvälisiä levypalkintoja, mm. Midem Classical
Award -palkinnon, BBC Music Magazinen Vuoden
levy -palkinnon ja Diapason d’Or -palkinnon.

www.hel.fi/filharmonia 
 

Radion sinfoniaorkesteri (RSO)

Radion sinfoniaorkesteri (RSO) on vuonna 1927 perustettu Yleisradion orkesteri. Orkesterin nykyinen ylikapellimestari Sakari Oramo aloitti kautensa syksyllä 2003. Suurten klassis-romanttisten mestariteosten ohella RSO:n ohjelmisto sisältää runsaasti nykymusiikkia ja orkesteri kantaesittää vuosittain useita Yleisradion tilausteoksia.

RSO tekee säännöllisesti konserttikiertueita
ympäri maailmaa ja on soittanut ulkomailla
yli 300 konserttia. RSO:n levytykset ovat saaneet
merkittäviä tunnustuksia, kuten Gramophone- ja
midem Classical Award -palkinnot. RSO:n
konsertit lähetetään suorina lähetyksinä Yle
Radio 1:ssä ja RSO:n verkkosivujen kautta.

www.yle.fi/rso
 

Sibelius-Akatemia (SibA)

Sibelius-Akatemia on Suomen ainoa ja yksi Euroopan tunnetuimmista ja arvostetuimmista musiikkiyliopistoista. Se on perustettu vuonna 1882 ja vastaa musiikkialan ylimmästä koulutuksesta maassamme. Opiskelijoita on noin 1 500 ja koulutusta on tarjolla kymmenessä eri koulutusohjelmassa esittävästä säveltaiteesta jazziin ja kansanmusiikkiin.

Sibelius-Akatemian perustehtävät ovat koulutus,
tutkimus ja taiteellinen toiminta sekä
yhteiskunnallinen vaikuttaminen.
Musiikkiyliopiston taiteellisen toiminnan
näyteikkuna on julkisten konserttien sarja, jossa
ovat edustettuina kaikki musiikin lajit ja
kokoonpanot vaihtelevat sooloesityksistä
sinfoniaorkesterikonsertteihin. Vuosittain järjestetään
300–400 julkista konserttia.

Täydennyskoulutusta on tarjolla alan 
ammattilaisille ja avoin yliopisto on tarkoitettu kaikille 
musiikinopiskelusta kiinnostuneille.

Musiikkitaloon sijoitetaan Sibelius-Akatemian laaja musiikin erikoiskirjasto,
joka palvelee sekä asiantuntijoita että musiikin harrastajia. 


www.siba.fi

Yhteistyössä Päätoimijat
Osuuspankki Helsingin kaupunginorkesteri Radion sinfoniaorkesteri Sibelius-Akatemia