Tervetuloa Musiikkitaloon 

Musiikkitalo on avoin tila viihtymiseen

Avoimuus on Musiikkitalon keskeinen toiminta-ajatus. Musiikkitalossa kuulee ja näkee erilaisia esityksiä, lisäksi siellä voi läpikulkumatkalla käväistä kahvilassa, katsella ympärilleen lämpiössä ja näyttelytiloissa, ruokailla ravintolassa, pistäytyä talon omassa myymälässä tai Sibelius-Akatemian musiikkikirjastossa.

Monipuolista tarjontaa ja vuorovaikutusta

Musiikkitalossa esiintyvät erilaiset taiteilijat ja taiteilijaryhmät. Visionsa mukaisesti Musiikkitalo pyrkii olemaan kulttuurin alueella edelläkävijä, luomaan pääkaupungin aktiivista ja modernia kaupunkikuvaa ja kasvattamaan sen vetovoimaa sekä kotimaassa että ulkomailla.

Musiikkitalon päätoimijoita on kolme: Suomen johtavat sinfoniaorkesterit Helsingin kaupunginorkesteri ja Yleisradion Radion sinfoniaorkesteri sekä Suomen ainoa musiikkiyliopisto Sibelius-Akatemia. Päätoimijoiden keskinäinen vuorovaikutus rikastuttaa osaltaan kulttuurin kenttää.

Kohtaamisia

Musiikkitalon avainsana on kohtaaminen. Uusi yleisö ja tutut kuulijat, opiskelijat ja musiikin ammattilaiset, eri musiikinlajit, ohikulkijat, turistit ja musiikkiin syventyvät vierailijat kohtaavat toisensa konserttisaleissa ja muissa tiloissa.

Yleisötyö tarjoaa kaikenikäisille, eri musiikin lajeista kiinnostuneille mahdollisuuden osallistua, tutustua, oppia ja kokeilla työpajoissa, seminaareissa ja muissa tapahtumissa.

Tervetuloa viihtymään Musiikkitaloon!


www.musiikkitalo.fi