Avoimuus on Musiikkitalon keskeinen toiminta-ajatus. Musiikkitalossa kuulee ja näkee erilaisia esityksiä, lisäksi siellä voi läpikulkumatkalla käväistä kahvilassa, katsella ympärilleen lämpiössä ja näyttelytiloissa, ruokailla ravintolassa, pistäytyä talon omassa myymälässä tai Sibelius-Akatemian musiikkikirjastossa.
Musiikkitalossa esiintyvät erilaiset taiteilijat ja taiteilijaryhmät. Visionsa mukaisesti Musiikkitalo pyrkii olemaan kulttuurin alueella edelläkävijä, luomaan pääkaupungin aktiivista ja modernia kaupunkikuvaa ja kasvattamaan sen vetovoimaa sekä kotimaassa että ulkomailla.
Musiikkitalon päätoimijoita on kolme: Suomen johtavat sinfoniaorkesterit Helsingin kaupunginorkesteri ja Yleisradion Radion sinfoniaorkesteri sekä Suomen ainoa musiikkiyliopisto Sibelius-Akatemia. Päätoimijoiden keskinäinen vuorovaikutus rikastuttaa osaltaan kulttuurin kenttää.
Musiikkitalon avainsana on kohtaaminen. Uusi yleisö ja tutut kuulijat, opiskelijat ja musiikin ammattilaiset, eri musiikinlajit, ohikulkijat, turistit ja musiikkiin syventyvät vierailijat kohtaavat toisensa konserttisaleissa ja muissa tiloissa.
Yleisötyö tarjoaa kaikenikäisille, eri musiikin lajeista kiinnostuneille mahdollisuuden osallistua, tutustua, oppia ja kokeilla työpajoissa, seminaareissa ja muissa tapahtumissa.
01.09.2010
Kevään harjannostajaisten jälkeen Musiikkitalossa on tapahtunut paljon: pihatyöt ovat hyvässä vauhdissa, sisätilat ovat alkaneet hahmottua ja kanooppi eli orkesteriheijastin on nostettu konserttisalin kattoon. Kevään harjannostajaisten jälkeen Musiikkitalossa on tapahtunut paljon: pihatyöt ovat hyvässä vauhdissa, sisätilat ovat alkaneet hahmottua ja kanooppi eli orkesteriheijastin on nostettu konserttisalin kattoon.
Nyt onkin oiva aika järjestää Musiikkitalon työmaalla kaikille avoimet Pihajuhlat ja esitellä taloa sekä sen tulevia päätoimijoita!
Pihajuhlien aikana järjestetään Musiikkitalon päälämpiöön ja konserttisaliin opastettuja kiertokäyntejä. Kierrokset kestävät noin 10 minuuttia.
Radion sinfoniaorkesterin Grand Popo katusoitto-orkesteri tuo tuulahduksen Itä-Euroopasta perinteisillä klezmer-melodioilla.
Sibelius-Akatemiasta lavalle nousee Pan-2, kahden miehen, kitaran ja steel pan´in duo, joka soittaa musiikkia ympäri maailmaa svengaavina sovituksina.
Helsingin kaupunginorkesterin 9-miehinen Filharmooninen Viihdejousikko ja saksofonisti Petteri Kivioja viihdyttävät juhlaväkeä ikivihreillä kotoa ja kaukaa.
Musiikkitalon tuleva ravintoloitsija Restel Tapahtumaravintolat esittäytyy Pihajuhlissa. Alueella on mahdollisuus ostaa ruokaa ja virvokkeita.
Pihajuhliin on vapaa pääsy.
Tervetuloa!