Tiedote 14.11.2011: Musiikkitalon Konserttisalin kaiteita uusitaan tulevien viikkojen aikana

Konserttisalin parvipaikoilla istunut yleisö on kokenut, että kaiteet estävät näkymää orkesteriin liiaksi.
Info

Elokuussa avattu Musiikkitalon Konserttisali on saanut suitsutusta akustiikkansa ja arkkitehtuurinsa puolesta, mutta kriittiseltäkään palautteelta ei ole vältytty. Konserttisalin parvipaikoilla istunut yleisö on kokenut, että kaiteet estävät näkymää orkesteriin liiaksi. Toisaalta erityisesti iäkkäämpi yleisö on toivonut lisää kaiteita permantokatsomon portaisiin. 

Saadun palautteen ja käyttökokemuksen perusteella Kiinteistöosakeyhtiö Mannerheimintie 13a ja Musiikkitalo tilasivat talon suunnitelleilta LPR-arkkitehdeiltä suunnitelman kaiteiden korjaamiseksi.  

Suunnitelmien lähtökohtana akustiikka ja turvallisuus

Konserttisalin suunnittelussa lähtökohtana on aina ollut ennenkaikkea akustiikka ja turvallisuus, ja myös kaiteiden uusissa suunnitelmissa nämä lähtökohdat otettiin huomioon, huomauttaa talon pääarkkitehti Marko Kivistö.

Konserttisalin kaiteita ei tulla muuttamaan muutaman yleisöpalautteen mukaisesti lasisiksi, sillä se vaikuttaisi salin akustiikkaa huonontavasti. Sen sijaan parvikatsomon sisäkaiteita tullaan joillain alueilla madaltamaan noin kolmekymmentä senttimetriä. 

Parvikatsomon ulkokaiteiden korkeus, 1000 mm lattiasta, pysyy ennallaan. Niissä kohdin, missä turvallisuusmääräykset sen mahdollistavat, tullaan ulkokaiteista poistamaan toinen, ulompi kaide. 

Konserttisalin kaiteiden madaltamisen hinta on 23.000 euroa. Työt eivät tule vaikuttamaan talon ohjelmistoon, sillä ne tehdään pääasiallisesti öisin. Parvikatsomon kaiteiden uusiminen aloitetaan välittömästi.

Permantokatsomoon kaiteiden lisäämisen kustannuksia selvitetään parhaillaan. Tällä hetkellä tavoitteena on se, että permantokatsomon kaidetyöt saadaan tehdyksi joulun pyhien aikaan, jolloin Konserttisalissa ei ole konsertteja.

Katso myös

Musiikkitalon konserttiurkuja juhlistetaan kansainvälisellä...
Helsingin Musiikkitalon säätiö järjestää kansainvälisen urkusävellyskilpailun.
Kaija Saariahon Musiikkitalolle säveltämä sisäänsoitto saa e...
Kaija Saariaho on säveltänyt Musiikkitalolle uuden sisäänsoiton Helsingin Musiikkitalo Oy:n tilauksesta.
HAM sijoittaa Laila Pullisen veistoksen Kevät ihmisessä Hel...
HAM Helsingin taidemuseo sijoittaa Laila Pullisen veistoksen Kevät ihmisessä, 1965 Musiikkitaloon.
Esitysteknikko, tule meille töihin!
Etsimme tiimiimme esitystekniikan moniottelijoita. Haku päättyy pe 30.8.2019 klo 12.00. Avoimia paikkoja on kaksi.