Perinteisen vapunaaton konsertin solisteina Saara Aalto, Maria Lund, Konsta Hietanen ja Teemu Roivainen.

Artisteja säestää Jukka Nykäsen kymmenhenkinen orkesteri. Ohjelmassa kuullaan ikivihreitä kotimaisia ja ulkomaisia suosikkilauluja vuosien varrelta. Luvassa on duettoja ja yhteisnumeroita, kuten Sydämesi tyhjä huone, Music Of the Night, Rakovalkealla, Itke en lemmen tähden sekä ranskalaisia ja italialaisia klassikoita, musikaalinumeroita ja tangoja.

Maria Lund ja Konsta Hietanen ovat molemmat Tähdet tähdet –kilpailun voittajia. Heidän yhteiskiertueensa viime syksynä keräsi täysiä katsomoita ja upeita arvosteluja. Saara Aalto ja Teemu Roivainen on puolestaan nähty yhdessä lavoilla useaan kertaa, mutta viime aikoina kuitenkin harvemmin. Samaan aikaan kyseessä on tämän nelikon ensimmäinen yhteinen konsertti.

Jukka Nykänen on pianisti, säveltäjä ja sovittaja, joka on tuttu myös monista TV-esiintymistään. Näitä konsertteja varten hän on koonnut alansa huipuista koostetun kymmenjäsenisen orkesterin. Lisäksi Konsta Hietanen ja Teemu Roivainen soittavat sekä kitaraa että pianoa, jolloin esitykseen on luvassa ainutlaatuisia ja erilaisia orkesterin kokoonpanoja.

Lilja Productions

Alkaen 39,50 € 39,50 € /

Kahvi ja avec?

Lilja Productions

Verkkosivut

Alkaen 39,50 €

Osta liput

Kahvi ja avec?

Tilaa tarjoilut